..kun mikään ei onnistu ja kaikki ottaa enemmän tai vähemmän kupoliin. Lähdetään liikkeelle siitä, että alle kaksi vuotta vanha pyykkikoneemme on toistamiseen rikki. ÄRRINMURRIN! Takuu on toki vielä voimassa, mutta voisiko ko. masiinan valmistajista joku käydä taikomassa tuon meidän pyykkivuoren puhtaaksi.
Tänään olimme myös pitkästä aikaa NOME-treeneissä ja mitä teki Vilma.. VINKUI! Argh, ei tänään kiitos. Menee hermo, kun en ole saanut kitkettyä toimintaa pois. Ei ole auttanut ne hyvät tovit, kun koira on ollut sidottuna puuhun ja jotain on tapahtunut vasta, kun neiti on hiljentynyt. Ei ole auttanut ärähtäminen, vaan pikemmin yllyttänyt kovaäänisempään mielenosoitukseen. Ei ole auttanut se, että olen pyrkinyt sulkemaan ketutuksen sisuksiin ja jättänyt huomiotta. Tänään olenkin taas selaillut nettiä ja yrittänyt löytää apukeinoja. Kovin lohduttomia juttuja on tullut vastaan, joissa puhutaan heikkohermoisuudesta ja ominaisuudesta, jonka kanssa on parasta oppia elämään. Itse en kuitenkaan usko Vilman kohdalla varsinaiseen heikkohermoisuuteen. Toki Vilmalla on ollut omat puutteensa rauhoittumisessa pennusta asti ja itseluottamus ei ole huippuunsa viritetty, mutta uskoisin heikkohermoisuuden vaikuttavan laajemmalti arkielämään. Lisäksi Vilman äänekkyys on laantunut huomattavasti tokokentillä, niin luotan siihen, että vielä jonain päivänä tunnen koirani ja löydän keinon auttaa rauhoittumisessa myös noutohommien yhteydessä. Tavoitteita on hyvä olla.
Itse treeni meni ihan kohtuudella. Itselläni on vaan liikaa kaikkea säheltämistä, sillä edelleen yhdessä treenaaminen jännittää niin nomessa kuin tokossakin. On se vaan jännä juttu! Vilma teki siis hakua ja moikkasi fasaania. Hakua se laajensi kivasti, mutta tuli kertaalleen tyhjänä takaisin, kun ei meinannut damia löytyä. Siitäpä sitten lähetyspaikan vaihto ja alkoihan niitä dameja tulla. Fasaanilla piti hetki pohdiskella ja alkuun nouto-ote oli huono, mutta korjasi kun fasu ei pysynytkään muuten mukana.
Aavakin sai tutustua riistaan. Heh, pitänee vissiin jossain vaiheessa paljastaa neitille, ettei nokka ole mikään puruluu. Palataanpa riistatreeneihin myöhemmin. Päivä sisälsi paljon muutakin jännittävää kuten uusien koiratuttavuuksien moikkaamista. Aika hurjia ne oli, mutta onneksi niin isoja, etteivät mahtuneet auton alle. Ei siellä auton alla koko aikaa jaksanut olla, vaan välillä piti käydä mm. toisten suupieliä lipsuttelemassa.
Ja voi apua, Aavakin sai pullukka maininnan, vaikka kylkiluita on yritetty koplailla, etteivät pääsisi hukkumaan. Painoa neidillä on 11vk:n iässä 8.3kg. Vilmalla puolestaan vaaka näyttää tasan 25kg eli paino on rotumääritelmän mukaan ihannepainon alarajalla, mutta kyllä totuus on karumpi ja jenkkakahvaa löytyy.
Keli oli vetinen ja kamera kotona. Vanhojakaan kuvia ei jaksa tällä erää kaivella. Palataan kuvarintamalle toisten.
Onneksi nämäkin päivät aina päättyvät. Parempaa huomista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti